Anne Leinonen: Sinä kirjoitat romaanin (2023)

Haaveiletko romaanin kirjoittamisesta?
Kaipaako tarinasi jämäkkää rakennetta, jännitteitä tai säkenöivää päähenkilöä?
Miten pöytälaatikossa makaava käsikirjoitus pitäisi editoida?
Tämän käytännöllisen kirjoitusoppaan avulla opit, millaisista asioista romaani rakentuu. Teoksessa käydään läpi koko kirjoitusprosessi ideoinnista editointiin. Harjoitustehtävät liittyvät oman käsikirjoituksen suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Sinä kirjoitat romaanin on suunnattu aloitteleville sekä jo pidempiä tekstejä kirjoittaneille tekijöille, jotka kaipaavat tukea niin kirjoittajaidentiteettinsä muodostamiseen kuin käsikirjoituksen sisällöllisiin ratkaisuihin.
Anne Leinonen on kirjailija ja kustannustoimittaja, jonka kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novellikokoelmia ja romaaneja. Häneltä on ilmestynyt mm. yhdessä Mervi Heikkilän kanssa kirjoitetut nuorille suunnatut kirjoitusoppaat Kauhumaan kartta (2019), Pieni taikakauppa (2020) ja Lentävä leivänpaahdin (2023). Leinosella on yli 20 vuoden kokemus niin aloittelevien kirjoittajien ohjaamisesta kuin jo julkaisseiden kirjailijoiden ateljeekriitikkona toimimisesta.
Sinä kirjoitat romaanin
Anne Leinonen
Penelope-kustannus 2023
ISBN 978-952-69556-3-6
Kirjastoluokka 86.07
Kirjan hinta on 20 euroa + postituskulut 5,90.
Tilaa omasi laittamalla sähköpostia osoitteeseen anne@proosakuiskaaja.fi



Saara Henriksson: Sinä julkaiset kirjan (2021)

Näin julkaiset kirjan ja pidät hauskaa siinä samalla!
Pöytälaatikossa pyörii käsikirjoitus, etkä tiedä, mitä sillä tekisit. Tavoittelisitko kustannussopimusta, vai tekisitkö omakustanteen?
Oppaassa käsitellään kirjan julkaisemista niin perinteisen kustantamon kautta kuin pien- tai omakustanteenakin. Erilaisten vaihtoehtojen viidakossa suunnistamiseen auttaa hyvä itsetuntemus ja tavoitteiden kirkastaminen. Kenelle kirjoitat, kenelle haluat saada viestisi perille?
Sinä julkaiset kirjan on tarkoitettu kunnianhimoiselle ja ennakkoluulottomalle harrastajakirjoittajalle, joita maassamme on yhä enemmän.
Lue Kulttuuritoimituksen arvostelu täältä.
ISBN 978-952-69556-0-5
ISBN 978-952-69556-1-2 (EPUB)
Kirjan hinta on 20 euroa + postituskulut 5,90.
E-kirjan hinta on 9,90 euroa.
Tilaa omasi laittamalla sähköpostia osoitteeseen anne@proosakuiskaaja.fi
Saara Henriksson on kirjailija ja kustannustoimittaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, tietokirjoja ja novellikokoelma. Hän on aikaisemmin kirjoittanut yhdessä Aino-Maija Leinosen kanssa oppaat Leppoisa opas huusholliin (2014) ja Railakas rahakirja (2018).



URS: Kultainen antologia (2021)
Keväällä 2021 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen painetun URS-antologian ilmestymisestä. Penelope-kustannus juhlistaa merkkipäivänä julkaisemalla PDF-muodossa liikkeen Kultaisen antologian.
Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio (URS) oli perinteistä tai modernimpaa genrekirjallisuutta: scifiä, fantasiaa, kauhua, avaruusseikkailuja, miekkamagiaa. Se ei pyrkinyt olemaan valtavirta- tai jopa korkeakirjallisuutta, vaan halusi viihdyttää lukijoitaan ”seikkailuilla ja oudoilla tarinoilla kuvitteellisista maailmoista tai tuntemamme maailman hämäriltä rajapinnoilta”.
Tavoitteensa URS pyrki saavuttamaan julkaisemalla pienkustanteita tai ilmaiseksi ladattavia PDF-julkaisuja. Linja valittiin tietoisesti, välittämättä perinteisistä kustantamoista tai kustannusmaailman lainalaisuuksista. Vuosien varrella liikkeeseen osallistui kymmeniä kirjoittajia. Nyt tämän liikkeen tarina kerrotaan ensimmäistä kertaa yhtenäisenä esityksenä. Mukaan on valittu kahdeksalta keskeiseltä kirjoittajalta heidän uusrahvaanomaisimmat novellinsa. Viihtykää!
Ilmaisen pdf:n voi ladata täältä.
Kokoelman ovat toimittaneet Saara Henriksson ja Shimo Suntila.
Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio: Kultainen antologia.
Penelope-kustannus 2021
ISBN 978-952-69556-2-9